Rautahovi on rakennettu kyläläisten talkootyönä ja se valmistui 1957. Alkupääoma talon rakentamiseen saatiin parisen vuotta aikaisemmin v. 1954 pidetyistä maatalousnäyttelyistä ja tilojen lahjoittamista puista. Maatalousnäyttely oli esillä pitkin Kantolaa ja Rautajärveä.
Eipä ihme, että kuluneisiin vuosikymmeniin mahtuu monenlaisia tapahtumia. Niin paljon, että ne kertovat aktiivisesta kylästä ja sen ihmisistä.
Rautahovin facebook- sivuilla kysyttiin, mitä muistoja Rautahovi herättää. Moni muisteli Piimäjuhlia, markkinoita, vanhoja maamiesseuran pikkujouluja, hirvipeijaisia, monenlaisia juhlia häistä hautajaisiin. Moni liitti Rautahovin nuoruuteen ja sen arvokkaisiin muistoihin. Tanssimuistoja on monilla mm. Olavi Virrasta v. 1962, Handen Humpasta, Sinitaivaasta, Meiju Suvaksesta, Teuvo Oinaasta ja Irwin Goodmanista. Ja onpa Rautahovissa käynyt myös Katri-Helena v. 1966 ja Paula Koivuniemi. Hienoa, että monet pitivät Rautahovia hyvänä juhlapaikkana, siitä on hyvä jatkaa.
